|
 |
Siskoni
Niina ja hänen avomiehensä Harri olivat etsineet
muutaman vuoden Vilppulan alueelta maapaikkaa.
Kolmen koiran ja kahden kissan kanssa yhteiselämä
kerrostalokaksiossa on "hieman" ahdasta. Ja jokaisen
hevosihmisen unelma on saada hevoset kotipihaan
omaan talliin. Kevättalvella 2008 löytyi Vilppulan Kuoreniemestä
Perän tila, jonka omistivat tuttavamme. Heinäsen
perikunta oli lukenut Niinan ja Harrin
ostoilmoituksen lehdestä ja päättivät, että nyt tila
myydään. Tila haluttiin myydä vakituiseksi
asuinpaikaksi - ei vain kesäkäyttöön.
Niina ja Harri innostuivat heti tilasta, vaikka
sukua arvelutti vanha talo, joka vaatii
sisätiloihin paljon remonttia, ja tilan sijainti taajaman
ulkopuolella keskustasta 9 kilometrin päässä. Niina ja Harri kuitenkin pitivät
päänsä ja tila siirtyi heille 9.5. Kevätauringon
paisteessa paikka näytti jo muunkin suvun silmiin
mukavalta!
Talo on rakennettu vuonna 1948 ja alakerrassa on
keittiö, pirtti, isohko makuuhuone sekä
"pikkuhuone", josta tulee tietokonehuone. Alakerta
on kooltaan n. 90 neliötä. Suihku ja saunatilat on
rakennettu muutama vuosi sitten ja ulkokatto
hiljattain uusittu. Rakenteeltaan talo on hyvässä
kunnossa. Yläkerrassa on vintti, johon on
mahdollista myöhemmin rakentaa lisää huoneita.
 |
Ihana raparperipuska!
Kyllä maalla on mukavaa!
Tila on
kooltaan 8,5 hehtaaria, josta peltoa on vajaa kuusi
hehtaaria. Mainio hevospaikka! Tilalla on talon
lisäksi vanha navetta, aitta, lato ja pieni kuivuri.
Pellot ovat viljeltyjä ja EU-tukikelpoisia. Nyt
pellot kylvetään ohralle, jonka suojassa
heinänsiemen pääsee kasvamaan. Kesälle 2009 päästään
heinäntekoon!
Savusauna ja tuomi
Pelto toukokuussa
Ohrapelto heinäkuun lopulla
Kesäkuvaa 2008
Ensimmäisenä pitkässä tehtävälistassa on talon
kunnostus, koira-aitauksen tekeminen ja sen jälkeen
mietintään tulee tallin rakentaminen.
Video tilan alueesta!
Alla olevista linkeistä voit seurata remontin
etenemistä kuvien kanssa!
Remontin aloitus toukokuun
alussa 2008
Lisää remonttikuvia
Remontti kesäkuun
alussa
Remontti loppusuoralla
5.10.
pari uutta kuvaa
VIDEOITA ENNEN
JA JÄLKEEN REMONTIN
Keittö
Takka/leivinuuni
Pirtti